Meidän kylän nuoret 2.0 – tukea pienten paikkakuntien ja maaseutualueiden nuorille





Meidän kylän nuoret 2.0

Vaikka pienillä paikkakunnilla ja maaseutualueilla ei ole aina suuria resursseja, on yhdessä tekemällä mahdollista luoda merkityksellistä toimintaa nuorille. Nuorten Palvelu ry:n Meidän kylän nuoret -toiminnassa tuemme ammattilaisten ja vapaaehtoisten yhteistoimintaa tarpeen mukaisen tuen järjestämiseksi pienten paikkakuntien ja maaseutualueiden nuorille. Käynnissä on parhaillaan Meidän kylän nuoret 2.0 -kehittämishanke, joka toimii muun muassa Nilsiässä. Tavoitteenamme on tukea 16–26-vuotiaiden nuorten hyvinvointia, osallisuutta ja toimijuutta, sekä vahvistaa nuorille itselleen merkityksellistä tulevaisuuspolkua. Tuttavallisemmin käytämme toiminnastamme nimeä Metku.


Kuvateksti: Meidän kylän nuoret 2.0 -hankkeen työntekijät Laura ja Miisa.

Nuori, kaipaatko yhteisöllistä tekemistä? Toivotko tukea tulevaisuutesi suunnitteluun? Haluaisitko kehittää osaamistasi käytännön kokemuksen kautta? Toimintamme on esimerkiksi tällaisia tilanteita varten. Tarjoamme nuorille yhteisöllistä ja yksilöllistä tukea sekä kokemuksellisen oppimisen mahdollisuuksia. Toimintaa toteutetaan yhteistyössä paikallisten ammattilaisten ja vapaaehtoisten kanssa.

Yhteisöllinen tuki

Järjestämme avointa yhteisötoimintaa yli 16-vuotiaille nuorille ja nuorille aikuisille. Yhteisötoiminta tarjoaa nuorille turvallisen päihteettömän kohtaamispaikan ja rentoa tekemistä arkeen. Toimintaa suunnitellaan yhdessä nuorten kanssa, ja ohjelmassa on usein ollut esimerkiksi ruuanlaittoa, pelailua tai askartelua.

”Tänne voi tulla aina, jos ei ole tekemistä. Jos kylällä ei ole ketään, niin täällä näkee porukkaa.”
– Nuori

Kuvateksti: Kuvia yhteisötoiminnasta Meidän kylän nuoret 2.0 -hankkeen toiminta-alueelta.
 
Nilsiässä olemme järjestäneet yhteisötoimintaa (K16 Olkkari) nuorisotila Nuokulla yhdessä Kuopion kaupungin nuorisonohjaajan kanssa. Toimintaa pyritään jatkamaan kevään aikana.

Yksilöllinen tuki

Tarjoamme nuorille myös yksilöllistä sparraavaa keskustelutukea. Tuen tarve voi liittyä esimerkiksi oman tulevaisuuden pohtimiseen tai omien vahvuuksien tunnistamiseen. Tarkoituksena on etsiä yhdessä vastauksia nuorta pohdituttaviin asioihin. Nuoret itse ovat kertoneet saaneensa yksilösparrauksesta apua jatkoon ja selkeyttä omiin ajatuksiinsa.

Olemme myös käynnistämässä Zemppari-tukihenkilötoimintaa Nilsiässä. Zemppari on luotettava ja turvallinen aikuinen, joka toimii nuoren tukena arjen kiemuroissa.

Kokemuksellinen oppiminen

Kokemuksellisen oppimisen kautta haluamme tarjota nuorelle mahdollisuuden kehittää omia työelämätaitoja ja saada onnistumisen kokemuksia. Kyse on matalan kynnyksen työelämäprosessista, jonka aikana nuori pääsee toteuttamaan suunnitellun tavoitteen käytännön työelämässä.

Nuori tarvitsee sinua nyt – tule vapaaehtoiseksi!

Me Nuorten Palvelu ry:llä kokoamme yhteen nuorten tukemisesta kiinnostuneita vapaaehtoisia aikuisia toimimaan yhdessä haavoittuvassa asemassa olevien nuorten hyväksi. Vapaaehtoiset ovat olleet merkittävä osa toimintaamme jo vuodesta 1969 saakka, ja vapaaehtoistoiminnan avulla voimme mahdollistaa nuorille tarvittavan tuen juuri oikealla hetkellä. Nilsiässä voit toimia joko vapaaehtoisena ohjaajana K16 Olkkarissa tai vapaaehtoisena tukihenkilönä nuorelle. Kiinnostaisiko sinua lähteä vapaaehtoiseksi?

Blogitekstin kirjoittaja

Blogitekstin on kirjoittanut Laura Sirviö. Laura työskentelee asiantuntijana Nuorten Palvelu ry:n Meidän kylän nuoret 2.0 -hankkeessa. Meidän kylän nuoret 2.0 (2025-2026) on Euroopan unionin osarahoittama kehittämishanke Pohjois-Savon pienillä paikkakunnilla ja maa-seutualueilla. Toimintaa tukee myös Pohjois-Savon hyvinvointialue. Nilsiän lisäksi hanke toimii myös Juankoskella, Tuusniemellä, Pielavedellä, Suonenjoella, Tervossa, Vesannolla ja Rautalammilla.

Haluatko mukaan toimintaamme tai kysyä lisätietoja?
sähköposti: laura.sirvio@nuortenpalvelu.fi
puh: 050 553 4474

Linkkejä:
Lisätietoja Meidän kylän nuoret -toiminnasta/hankkeestamme: www.metkuja.fi
Lisätietoja vapaaehtoistoiminnastamme: www.zemppari.fi
Lisätietoja järjestöstämme: www.nuortenpalvelu.fi

Instagram:
@nuortenpalvelu
@meidankylannuoret

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Yhteisöllisyyttä ja hyvinvointia Nilsiässä – yhdessä tehden

Yhteisöllisyyttä ja kahviseuraa Seniorisumpeilla

Tervetuloa lukemaan ja seuraamaan blogia Yhteisöllinen Nilsiä